HOME | DD

Published: 2014-05-10 13:27:22 +0000 UTC; Views: 2647; Favourites: 8; Downloads: 8
Redirect to original
Description
Kalakukko (Piscigallus savonii) on Suomessa Savon alueella tavattava erikoinen eläin.Biologit ovat pitkään kiistelleet pitäisikö se luokitella linnuksi vai kalaksi, ja toistaiseksi se ei kuulukaan mihinkään selkärankaisten pääryhmistä.
Kalakukkoja on Savossa perinteisesti metsästetty ravinnoksi, ja niiden lihaa käytetään niinikään kalakukoksi kutsutussa savolaisessa perinneruuassa. Tämän seurauksena kalakukot ovat lähes hävinneet luonnosta. Tarhaoloissa niiden kanta on elinvoimainen.
Ulkonäöltään kalakukko muistuttaa maatiaskanaa, joskin on kooltaan hieman suurempi. Silmiinpistävin tuntomerkki on vihreäsuomuinen kalanpyrstö. Uroksilla on suuri punainen heltta, naarailla eli kalakanoilla heltta on pienempi.
Kalakukoilla on keuhkojen lisäksi kidukset, joilla ne voivat hengittää vedessä. Kalakukot ovatkin hyviä uimareita. Vaikka kalakukot viettävätkin maassa suurimman osan ajastaan, ne ovat myös hyviä lentämään.
Kalakukkojen soidin on keväällä kun jäät ovat sulaneet, jolloin koiraat esittävät näyttäviä soidinkamppailuja. Koiraat ovat tähän aikaan vuodesta hyvin aggressiivisia ja hyökkäilevät lähes kaiken kimppuun mikä liikkuu. Naaraat laskevat mätimunansa järven tai lammen rantavesiin jossa poikaset kehittyvät oman onnensa nojassa.
Kalakukkojen ääntelu koostuu erilaisista kotkotuksista ja junan torvea muistuttavista vihellyksista. Kalakukon tunnistaa myös kauas kantautuvasta "Rillumarei!" kiekaisusta. Vain koiraat kiekuvat.
Luonnonvarainen kalakukko on rauhoitettu Suomen luonnonsuojelulain nojalla vuodesta 1951 lähtien.
Related content
Comments: 5
kargaroc586 [2014-06-20 09:52:45 +0000 UTC]
This is really nice! I really really love how this is drawn!
👍: 0 ⏩: 1
Mikartturi In reply to kargaroc586 [2014-06-20 10:57:11 +0000 UTC]
Great to hear that! This is actually a joke about Finnish traditional food kalakukko, which literally means "fish-cock"/"fish-rooster"
👍: 0 ⏩: 1
Sagatio [2014-06-13 23:05:48 +0000 UTC]
That's a very interesting looking animal. I like it.
👍: 0 ⏩: 0